Viime päivinä ollut sellaista ahdistusta jota en ole kokenut vuosiin. Tuntuu kuin sisälläni olisi musta aukko joka imee kaiken itseensä, eikä päästä mitään ulos. Tunne on tuttu menneiltä vuosilta. Nyt se tuntuu vain sietämättömältä. Lähes 8vuotta tätä helvettiä kestänyt ja loppua ei näy. En pääse edes lääkkeillä siitä eroon. Joko se on fyysistä ahdistusta tai sitten tuhat kertaa ikävämmän tuntuista henkistä. Kumminkaan tätä paskaa ei voi välttää millään tavalla.

Lapsuudesta lähtöisin kaikki tämä paska. Fyysistä pahoinvointia 2.luokalta lähtien ja oksentelu tullut tutuksi. Pahoinvointi menikin sitten pilaamaan elämäni 4.luokalla, jolloin en pystynyt enään käymään edes koulussa. HYKS tuli tutuksi paikaksi, vittu inhoan tuota paikkaa. Kokeita kokeiden perään ja mitään ei ikinä kunnolla selvinnyt. Pelkkää helvetillistä kärsimistä.

Kaikkea pahensi vielä kotiolot. Faija oli jotenkin seonnut ja purki pahoinvointiaan minuun. Raahasi aamuisin mua talvisin parvekkeelle herätyksenä. Aivan helvetin sairasta. Pahoinvoivaa lasta kohdellaan kuin roskaa. Kuulemma halusi minut vain kouluun. Mikään ei oikeuta henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Sieltä on varmasti jäänyt erittäin vakavaia traumoja. Nykyäänkin on vaikea nähdä faijaani muuna kuin demonina. Enitenhän tästä sitten kärsi äiti ja veli. Helvetin kovat tuskat kun edes ajattelee tuota aikaa.

Broidilla neuroottisia oireita selvästi ja olen varma, että ne ovat tuolloin syntyneet. Muistan äitini itkemisen turhankin hyvin ja sekin ahdistaa. En millään meinaa päästä niistä mielikuvista eroon. Vitun faija mitä menit tekemään. Olen tästä sen kanssa jutellut, mutta ei mies oikein tahdo muistaa ajasta mitään. Missä lie vitun psykoosissa ollut.

Purkautuminen jatkuu sitten kun pystyn ajattelemaan selvemmin. On niin paha olo, että tekisi mieli vetää naru kaulaan ja sanoa hyvästit. Ehkä tämä auttaa jotenkin, että saan purkaa tuntojani. Seuraavaa blogia odotellessa :/