Hetki sitten välähti varsin tärkeitä seikkoja lyhyestä laitosreissustani. Koko tuo aika on ollut pimennossa suhteellisen hyvin tähän päivään asti. Muistan vain pieniä palasia. Sopeuduin suhteellisen hyvin, vaikka en todellakaan tajunnut miksi sinne olin väkisin tungettu. Varsin shokilta se tuntui. Vanhemmat hylänneet pahoinvointini takia paikkaan, jossa oli 12-vuotiaita itsemurhaa yrittäneitä. Itse kärsin vain fyysisestä pahoinvoinnista. Kiva siellä sitten oli olla lukittuna ympäri vuorokauden. Tuntui pääkoppa vain sekoavan päivä päivältä enemmän ja enemmän.

Muistan vielä suhteellisen tarkkaan erään potilaan, jonka kanssa minulla tuli riitaa. Hän oli polttamassa omassa huoneessaan tupakkaa ja sitten päätettiin toisen kaverin kanssa ilmiantaa tämä tyyppi. Siitähän sitten seurasi aikamoinen helvetti. Tämä kaveri tarttui eräänä päivänä minua aivan yhtäkkiä kaulasta kiinni ja alkoi kuristaa. Onneksi hoitaja oli lähellä ja sai purettua tilanteen. Oli vähän liikaa mun mielelle tällainen sekasotku, josta en ymmärtänyt vielä siinä iässä vittuakaan.

Hoitajatkin vainoilivat minua ja äitiäni aina kun olimme syömässä kahvilassa. Sain kuulla jälkeenpäin, että lääkärit olivat jostain kehitelleet järjettömän teorian. Kuulemma minulla ja äidilläni oli liian läheiset suhteet ja siitä koko pahoinvointini johtui. Tuossa ei ollut helvettiäkään järkeä, koska äitini on aina ollut vain tukena vaikeina aikoina. Ilmeisesti olisi ollut parempi hylätä minut pahoinvointineni muiden armoille. Vittu mitä paskaa koko aika. Silmitön viha alkaa valtaamaan taas sieluani.

Lähtö osastolta meni niin, että vanhempani hakivat minut sieltä väkisin pois. Lääkärit eivät olisi millään halunneet päästää minua pois. Onneksi pääsin tuosta saatanan loukusta ulos.

Pitää kirjoitella lisää, kunhan lähtee vielä enemmän valkenemaan koko reissu.